13.1.2014

Hengitän, siis elän!

Paljon on tapahtunut viime kertaisen blogitekstin jälkeen, ehdin olla pitkälti toista vuotta töissä, epäsäännöllisen säännöllisessä vuorotyössä sekä päivätöissä. Sinä aikana en sitten enää ehtinyt ompelemaan, muuta kuin muutamia korjausjuttuja. Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) 

Noh, ystävän innoituksena, päätin antaa blogille taas elämän, ainakin joksikin aikaa :)

Mitä on tulossa?
Aloittamani Revontulihuivi olisi aika saada valmiiksi. Se on oikeasti lojunut kaapin perukoilla sen kaks vuotta ja koska enää ei muistin syövereistä saanut irti yhtään, että miten sitä huivia tehtiin, vaikka ohje oli tallessa, niin päätin aloittaa alusta. Aloitin sen alusta kolme kertaa, kunnes hermostuin ja ostin silmukkamerkit by Knit Pro, Oululaisesta Nappi Kikasta....
Pikku pojalle paitoja (joo, ei se enää vauva ole!) kun herra meinaa kasvaa silmissä ja entiset käyvät yleensä hihanmitasta pieneksi. Kankaita löytyy varastosta, siellä on sellaisia, ehkä tänä päivänä jo löytöjä, koska kankaatkin on maanneet sen pari vuotta kaapin perukoilla.

Tässä on nyt aluksi, katsotaan kuin nopeaa asiat valmistuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti