14.3.2014

Opiskelusta

On tullut taas aika lähteä koulun penkille, vaihteeksi, ja suorittamaan vieläpä kolmatta ammatillista tutkintoa. Joku voi ajatella, että miksi niin monta, tässä kootut selitykset.

Ensimmäisenä Pukuompelija eli vaatetusajan perustutkinto vm. 2000. Tykkäsin ala-asteella ja yläasteella tekstiilityöstä ja pärjäsinkin siinä ihan hyvin. Ei mua yläasteen jälkeen oikein mikään muu kiinnostanut ja päätin mennä ammattikouluun tekniikan puolelle. Valmistumisen jälkeen kuitenkin huomasin, että en minä tätä halua työkseni tehdä ja käsitöistä tuli sitten enemmän harrastus. 


 Yllä olevat kirjat ovat vieläkin tallessa, vaikka en ole niitä oikeastaan tarvinut, en kuitenkaan raski luopua niistä, jos vaikka joskus tarvitsen. Yksi Työtapakortisto, taskut, puuttuu kuvasta, se on jossain erittäin hyvässä tallessa..

Toinen koulutus, Myynnin ammattitutkinto, on vuodelta 2006. Siihen ammattiin sain pohjan vuosituhannen alussa aloittaessani PartyLite konsulttina. Valmistumisen jälkeen olen ollut erilaisissa myyntityö tehtävissä mm. puutarhakaupassa, vaateliikkeissä, sauna-alalla, erikoislastentarvike liikkeessä ja päivittäistavarakaupassa. Nyt, kun kaupoilla menee huonosti, päätin hakea kouluun ja saada näin vähän lisäaikaa työelämää ajatellen.

Uusi koulutukseni alkaa ensi viikolla ja tutkinto on Suunnitteluassistentin ammattitutkinto. Koulutukselle olen saanut pohjaa yhdessä entisessä työpaikassa ja se oli oikeastaan kriteerikin, että kouluun pääsin: pari vuotta työkokemusta CAD-piirtämisestä.
Voipi olla, että blogini jää taas vähän vähemmälle huomiolle, mutta lupaan, etten lopeta sitä niin kuin pari vuotta sitten tein :) Tämä on kuitenkin hauska tapa ja tänne on kiva kerätä muistiin omia käsitöitä ja nehän minut hengissä pitää :)



Tuulisesta säästä huolimatta, mukavaa viikonloppua!!

1 kommentti: