19.4.2011

Neulottu liivi

Näitä käsityöblogeja on aivan ihana seurata ja joka kerta löytyy aina uusi mielenkiintoinen blogi. Pari viikkoa sitten löysin Kaikki yhdest Koo´st -blogin jossa esiteltiin aivan ihastuttava neuleliivi. Kaunis ja aika yksinkertainen (ilman siis pitsireunaa), käy farkkujen kuin hameenkin kanssa. Siispä, paikalliseen kangasliikkeeseen ohjetta ja lankoja etsimään. Ohjetta saikin etsiä, se ei nimittäin ole Novitan kevät 2011 lehdessä.. selattiin myyjän kanssa muutama lehti taaksepäin ja ohje taisi löytyä Novitan kesä tai kevät 2010 lehdestä :) Nimi on siis Tytön joustinliivi. Ohjeessa oli käytetty Novitan 7 veljestä lankaa, mutta minä otin Isoveljen. 2,5 kerää sitä meni ja tällainen siitä tuli:

Tarkoitus oli tehdä myös neulottu pitsi kiertämään reunaan, mutta ongelmaksi tuli tuo kauluspuoli, pitsi olisi pitänyt jossain vaiheessa kääntää siten, että nurja puoli olisi tullut oikealle ja oikea nurjalle, jotta kauluksessa se olisi näkynyt oikealle puolelle. Meni siis yli minun ymmärrykseni, joten päätin jättää tekemättä. Vanhemmalle tytölle valitsin sävyksi nro 794 tumma luumu ja nuorempi sai valita omansa ja se oli 099 eli musta. Edessä on kiinnityksenä puujäljitelmänappi.

Ja tämä on aloitettu eilen, siis itselleni. Ja myös Isoveli langasta, puoli hihaa jo neulottu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti